ARVOT

Toteutamme työmme asiakkaan tarpeiden mukaan. Olemme rehellinen ja luotettava yritys. Toimimme vastuullisesti ja teemme työt loppuun saakka. 

Yrityksemme kuuluu Luotettava Kumppani -palveluun, joka koostaa yritykseen kuuluvat tarpeelliset tiedot kaikkien nähtäville. Palvelemme pääsääntöisesti arkiaikana, mutta olemme tavoitettavissa muinakin aikoina. Tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan pyrimme hoitamaan työn välittömästi sen niin vaatiessaan.

Teemme yhteistyötä useampien tavaranmyyjien ja muiden yritysten kanssa. Näiden ja erilaisten koulutusten avuilla pysymme ajan tasalla tämän hetken ja tulevaisuuden työtavoista ja -tarvikkeista.

HISTORIA

LVI Pisara Oy on vuonna 2022 perustettu LVI alan yritys. LVI Pisara toteuttaa monipuolisia LVI-palveluja yksityisille ja yrityksille. Sen toimialaan kuuluvat alan huolto- ja asennustyöt sekä saneeraukset. 

Toimialueena on pääsääntöisesti Alavieska ja lähikunnat.

LVI Pisaran perustajana ja toistaiseksi ainoana työntekijänä ja toimitusjohtajana toimii Ville Koskela. Ville on työskennellyt alalla vuodesta 2011 asti, kun valmistui Nivalan ammattiopistosta, jossa hän suoritti talotekniikan perustutkinnon. Valmistumisvuonna Ville osallistui Taitaja-kilpailuun, josta hänellä on muistona kunniakirjat ja pronssimitali. Yrittäjäksi hän lähti usean vuoden pohdinnan jälkeen. Osaamistaan Ville on kehittänyt ja pitänyt yllä käymällä muun muassa kylmäalan perustutkinnon, joka oikeuttaa ilmalämpö- ja vesi-ilmalämpöpumppujen asennus- ja korjaustöihin.